Ajankohtaista
04.08.2011: Vuoden positiivisin lohjalainen 2011
Kenestä vuoden Positiivisin Lohjalainen 2011?
Vuoden positiivisimman lohjalaisen valinta liittyy osaksi kansallista positiivisuusviikkoa. Suomen Nuorkauppakamarit ovat valinneet jo vuosia yhdessä Positiivareiden kanssa vuoden positiivisimman suomalaisen.
Vuoden positiivisin suomalainen /lohjalainen on henkilö, joka voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, urheilija tai johtaja, opettaja tai hoitaja. Hänen ammatillaan ei ole väliä, mutta on tärkeää, että hän on henkilö, joka voi toimia esikuvana meille muille, koska:
- hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta
- hänen saavutuksensa ovat merkittäviä
- hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
- hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa
- hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin ja/tai hän on kantanut vastuuta ympäröivästä yhteisöstään.
Palkinnon voi vaihtoehtoisesti saada myös organisaatio; yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti edellä mainittujen kriteerien mukaisesti.
Lohjan Nuorkauppakamari on järjestänyt vuodesta 2004 järjestää Vuoden positiivisin lohjalainen –kilpailun, jossa voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Ehdokasasettelussa käytetään samoja kriteereitä kuin Vuoden positiivisin suomalainen –kilpailussa.
Viime vuonna arvostetun tittelin nappasi itselleen Timo Ranta Cafe Laurista...
Ehdokkaat ovat:
HOPE RY LOHJA "Hope, yhdessä & yhteisesti". Yhdistys, joka vapaaehtoisten voimin auttaa lohjalaisia lapsia ja lapsiperheitä arjen haasteissa.
IRA KASPI. Pehmeä-ääninen ja sielukas, esteettisesti aito jazzlaulaja, joka on mukana vaikuttamassa lohjalaiseen kulttuuritaiteeseen.
TAINA PENNANEN. Lohjalaisten liikuttaja, jonka vahvuus ja positiivisuus näkyy hänen vilpittömässä panoksessaan varsinkin erityisliikunnan parissa.
Äänestys on päättynyt.
Kiitos kaikille äänestäjille ja tervetuloa seuraamaan Vuoden positiivisimman lohjalaisen julkistusta 10.9.2011 klo 12 torilavalle.
Takaisin